Näin totesi eräs ystäväni eilen. Harhaan hän ei toteamuksellaan ollu joutunut. Koko kevään ajan olen ollut milloin työreissuilla, milloin lomareissuilla ja milloin muutoin vain ajamassa jostain kotiin. Vain harva näistä reissuista on sujunut ongelmitta. Aina on Saabini pettänyt jollain tavalla.
Viimeisin kokemus oli eilen juurikin. Olin lähdössä Herättäjä -juhlilta kotiin Espoon Leppävaarasta. Melko lähellä Laurea -ammattikorkeakoulua ja EWTEK koulua on Shell, johon pysähdyin vain, jotta kyytiläiseni saavat helpottaa olotilaansa. Tämä oli kohtalokas pysähdys. Lähdin, väen poistuttua autosta, siirtämään menopeliäni ja alkoi melko äkkiä mieletön narskuminen ja kirskunta. Luulin, että olin ajanut bensapumpunkorokkeen päältä. Näin ei ollut käynyt vaan olikin käynyt niin, että oikea takarengas oli puhjennut. Tästä alkoi suomalaisen palvelun episodi.
Menin aivan ensimmäisenä Shelliin sisälle ja pyysin erästä taksikuskia siirtämään autoaan, sillä juurikin väärin pysäköidyn taksin takia minulla oli luulo, että ajoin bensapunpunkorokkeen päältä. Mies totesi juroon malliin, että "Joo...määpä siirrän sen." Kyseisellä huoltamolla ei tiedetty renkaiden vaihdosta mitään eikä kyllä vissiin autoista noin muutenkaan, sellainen oli ilme myyjällä tiskin takana näet. Menin ulos ja kysyin toiselta taksarilta, että kuinkas hän minua voisi auttaa. Taksari oli onneksi sellainen, että oli juuri pariviikkoa aiemmin saanut kokea saman kohtalon. Hän oli ystävällinen ja neuvoi minua menemään eräälle yksityiselle shellille. Menin sinne. Sieltä irtosi pienen neuvonpidon jälkeen puhelinluettelo ja siinä ystäväni kanssa kävimme soittamaan huoltamoliikkeille. Soitimme Teboil -huoltamoon jossain päin Espoota. Sieltä selkeä naisääni sanoi "Ei meillä huolleta autoja sunnuntaina ja voin kuule sanoa suoraan, että ei täällä pääkaupunkiseudulla missään muuallakaan." Siinä ei paljoa ollut enää sanottavaa sen jälkeen.
Seuraava etappi oli soittaa Autoliiton tiepalveluun. En ole oikein koskaan tykännyt tästä järjestelystä. Kohdalleni on aiemminkin sattunut vain läjä hapannaamoja, jotka kuulostavat lähinnä henkilöiltä, jotka kuuluvat "Olemme syöneet miljoona sitruunaa" järjestöön. Tämä käsitykseni vahvistui jälleen kerran. Se on kyllä kumma, että mies ei saa olla nöyrä ja tietämätön. Esitin asiani näet ja sanoin, että tiedossani on, että näillä ei paljoa saisi ajaa, mutta uskallanko Ouluun ajaa? Tiepalvelun kaveri kyseli ja minä vastasin. Minä kyselin ja hän vastasi. Pitkän tivaamisen jälkeen sain selville, että vararenkailla ei saisi ajaa kuin maksimissaan 160km. Matkaa meillä oli 750km arviolta. Samanaikasesti ystäväni oli soittanut ja tiedustellut VR:ltä, että miten saisimme auton ja 5 ihmistä Ouluun. Tästä palvelusta en tiedä mitään. Päätimme kuitenkin ottaa moisen palvelun ja minä ryhdyin soittamaan vakuutusyhtiöön, että mitä voisin tehdä.
Myöskään vakuutusyhtiössä ei palvelu ollut ihan parasta mahdollista. Todella epävarman kuuloinen naisääni vastasi sieltä. Selitin asiani juuri niin kuin oli tapahtunut ja tyttö kuunteli. Kysyin, mitä voisin tehdä. Tyttö ei oikein tuntunut voivan tehdä yhtään mitään. Kysyin, että kattaako vakuutukseni tämän tilanteen. Tytöltä tuli aivan uskomaton vastaus: "Jos sinulla hajoaisi myös vararengas, silloin hinauttaisimme autosi lähimmälle korjaajalle ja auttaisimme sinua eteenpäin." Koska olin päättänyt olla fiksu ja olla vaarantamatta 5 ihmisen hengen puhkaisemalla vararenkaan 80km/h vauhdissa, en saa mitään apua vakuutusyhtiöltä. Hieno on siis suomalainen vakuutuskäytäntö. Oman järjen ja ennen kaikkea maalaisjärjen käyttö ei ole sallittua. Pitäisi umpitollona vain ajaa ja töräyttää kumi puhki, sitten tulisi apua.
Suomalaisen palvelun episodi jatkuu vielä VR:lle. Soitin palvelunumeroon ja kysin, mihin jätän autoni ja miten. Sain kyllä neuvoa, mutta mies puhelimessa oletti, että olen asiakas, joka olen jättänyt auton heille jo kymmeniä kertoja ja hyvin ylimielisesti selitti asiaansa. Ennen kaikkea hän selitti niin nopeasti, että yli puolet asiasta unohtui minulta heti ja joduin soittamaan uudestaan ja sitten hän vasta tyly olikin. Menin, työtä käskettyä, sisälle ja hain lippuni. Tämän jälkeen menin viemään avainta palvelupisteeseen, josta autoni ajettaisiin junaan. Täytyy kyllä sanoa, että todella epämielyttävä kuva minulle jäi suomalaisesta asiakaspalvelusta kaiken kaikkiaan. Onneksi junassa oli ravintolavaunun työntekijät iloisia ja mukavia ja ennen kaikkea auttavasia. Kun heiltä apua pyysin, totesi toinen myyjistä: "No totta helvetissä minä sinua autan!" Vaikka kieli ei kovin kaunista ollut, oli se aitoa ja lämmitti siksi sydäntä.
Lopuksi jää mieleeni vain kysymys, mikä tekee hyvästä asiakaspalvelusta suomalaisille niin kalliin? Onko palvelu niin kallista, että ei uskalleta tuhlata sen laatua kaikille, vaan vain joskus sitä vilautetaan, jotta ei aivan unohtuisi se tuote? Myös se herätti minut pohtimaan, että miten voi olla miljoonan asukkaan kuntarykelmä, joka elää kesällä turismista, eikä löydy yhden ainutta paikkaa, josta saisi renkaan rikkoutuneen tilalle? Onko se liikaa pyydetty sunnuntaina? Olisiko sydämellisemmän ja inhimmillisemmän aikakauden Suomessa moinen onnistunut? Ehkä me jokainen voisimme tehdä maalimasta paremman edes hymyilemällä ja kauniisti palvelemalla sitä henkilöä, joka meille eteen sattuu, kun työtä teemme - ehkä, vaikka itsellämme olisi vaikeaa omassa elämässämme.
Viimeisin kokemus oli eilen juurikin. Olin lähdössä Herättäjä -juhlilta kotiin Espoon Leppävaarasta. Melko lähellä Laurea -ammattikorkeakoulua ja EWTEK koulua on Shell, johon pysähdyin vain, jotta kyytiläiseni saavat helpottaa olotilaansa. Tämä oli kohtalokas pysähdys. Lähdin, väen poistuttua autosta, siirtämään menopeliäni ja alkoi melko äkkiä mieletön narskuminen ja kirskunta. Luulin, että olin ajanut bensapumpunkorokkeen päältä. Näin ei ollut käynyt vaan olikin käynyt niin, että oikea takarengas oli puhjennut. Tästä alkoi suomalaisen palvelun episodi.
Menin aivan ensimmäisenä Shelliin sisälle ja pyysin erästä taksikuskia siirtämään autoaan, sillä juurikin väärin pysäköidyn taksin takia minulla oli luulo, että ajoin bensapunpunkorokkeen päältä. Mies totesi juroon malliin, että "Joo...määpä siirrän sen." Kyseisellä huoltamolla ei tiedetty renkaiden vaihdosta mitään eikä kyllä vissiin autoista noin muutenkaan, sellainen oli ilme myyjällä tiskin takana näet. Menin ulos ja kysyin toiselta taksarilta, että kuinkas hän minua voisi auttaa. Taksari oli onneksi sellainen, että oli juuri pariviikkoa aiemmin saanut kokea saman kohtalon. Hän oli ystävällinen ja neuvoi minua menemään eräälle yksityiselle shellille. Menin sinne. Sieltä irtosi pienen neuvonpidon jälkeen puhelinluettelo ja siinä ystäväni kanssa kävimme soittamaan huoltamoliikkeille. Soitimme Teboil -huoltamoon jossain päin Espoota. Sieltä selkeä naisääni sanoi "Ei meillä huolleta autoja sunnuntaina ja voin kuule sanoa suoraan, että ei täällä pääkaupunkiseudulla missään muuallakaan." Siinä ei paljoa ollut enää sanottavaa sen jälkeen.
Seuraava etappi oli soittaa Autoliiton tiepalveluun. En ole oikein koskaan tykännyt tästä järjestelystä. Kohdalleni on aiemminkin sattunut vain läjä hapannaamoja, jotka kuulostavat lähinnä henkilöiltä, jotka kuuluvat "Olemme syöneet miljoona sitruunaa" järjestöön. Tämä käsitykseni vahvistui jälleen kerran. Se on kyllä kumma, että mies ei saa olla nöyrä ja tietämätön. Esitin asiani näet ja sanoin, että tiedossani on, että näillä ei paljoa saisi ajaa, mutta uskallanko Ouluun ajaa? Tiepalvelun kaveri kyseli ja minä vastasin. Minä kyselin ja hän vastasi. Pitkän tivaamisen jälkeen sain selville, että vararenkailla ei saisi ajaa kuin maksimissaan 160km. Matkaa meillä oli 750km arviolta. Samanaikasesti ystäväni oli soittanut ja tiedustellut VR:ltä, että miten saisimme auton ja 5 ihmistä Ouluun. Tästä palvelusta en tiedä mitään. Päätimme kuitenkin ottaa moisen palvelun ja minä ryhdyin soittamaan vakuutusyhtiöön, että mitä voisin tehdä.
Myöskään vakuutusyhtiössä ei palvelu ollut ihan parasta mahdollista. Todella epävarman kuuloinen naisääni vastasi sieltä. Selitin asiani juuri niin kuin oli tapahtunut ja tyttö kuunteli. Kysyin, mitä voisin tehdä. Tyttö ei oikein tuntunut voivan tehdä yhtään mitään. Kysyin, että kattaako vakuutukseni tämän tilanteen. Tytöltä tuli aivan uskomaton vastaus: "Jos sinulla hajoaisi myös vararengas, silloin hinauttaisimme autosi lähimmälle korjaajalle ja auttaisimme sinua eteenpäin." Koska olin päättänyt olla fiksu ja olla vaarantamatta 5 ihmisen hengen puhkaisemalla vararenkaan 80km/h vauhdissa, en saa mitään apua vakuutusyhtiöltä. Hieno on siis suomalainen vakuutuskäytäntö. Oman järjen ja ennen kaikkea maalaisjärjen käyttö ei ole sallittua. Pitäisi umpitollona vain ajaa ja töräyttää kumi puhki, sitten tulisi apua.
Suomalaisen palvelun episodi jatkuu vielä VR:lle. Soitin palvelunumeroon ja kysin, mihin jätän autoni ja miten. Sain kyllä neuvoa, mutta mies puhelimessa oletti, että olen asiakas, joka olen jättänyt auton heille jo kymmeniä kertoja ja hyvin ylimielisesti selitti asiaansa. Ennen kaikkea hän selitti niin nopeasti, että yli puolet asiasta unohtui minulta heti ja joduin soittamaan uudestaan ja sitten hän vasta tyly olikin. Menin, työtä käskettyä, sisälle ja hain lippuni. Tämän jälkeen menin viemään avainta palvelupisteeseen, josta autoni ajettaisiin junaan. Täytyy kyllä sanoa, että todella epämielyttävä kuva minulle jäi suomalaisesta asiakaspalvelusta kaiken kaikkiaan. Onneksi junassa oli ravintolavaunun työntekijät iloisia ja mukavia ja ennen kaikkea auttavasia. Kun heiltä apua pyysin, totesi toinen myyjistä: "No totta helvetissä minä sinua autan!" Vaikka kieli ei kovin kaunista ollut, oli se aitoa ja lämmitti siksi sydäntä.
Lopuksi jää mieleeni vain kysymys, mikä tekee hyvästä asiakaspalvelusta suomalaisille niin kalliin? Onko palvelu niin kallista, että ei uskalleta tuhlata sen laatua kaikille, vaan vain joskus sitä vilautetaan, jotta ei aivan unohtuisi se tuote? Myös se herätti minut pohtimaan, että miten voi olla miljoonan asukkaan kuntarykelmä, joka elää kesällä turismista, eikä löydy yhden ainutta paikkaa, josta saisi renkaan rikkoutuneen tilalle? Onko se liikaa pyydetty sunnuntaina? Olisiko sydämellisemmän ja inhimmillisemmän aikakauden Suomessa moinen onnistunut? Ehkä me jokainen voisimme tehdä maalimasta paremman edes hymyilemällä ja kauniisti palvelemalla sitä henkilöä, joka meille eteen sattuu, kun työtä teemme - ehkä, vaikka itsellämme olisi vaikeaa omassa elämässämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti