[puhe Oulun Evankelisten opiskelijoiden juhlassa 6.12.2009]
Arvoisat juhlavieraat. Toivotan teidät tervetulleiksi tänne Pyhälle Luukkaalle itsenäisyysjuhlaan.
Itsenäisyys on asia, joka on jokaiselle meistä tärkeä. Sen vuoksi olemme valmiita laittamaan itsemme täysin likoon. Olemme jokainen valmiita taistelemaan jopa henkemme edestä, jotta säilyttäisimme itsenäisyytemme. Tästä samasta oli kyse vuonna 1939 alkaneessa sotien rykelmässä. Tuolloin ei monessakaan talossa puhuttu siitä, lähdetäänkö vai ei. Keskustelua käytiin siitä, minne ja milloin. Sota, jota isovanhempamme ja esivanhempamme ovat käyneet, ei ole kokemuksena sellainen, että siitä nauttisi. Kuten kaikki ymmärrämme, tuo ihmisen syntisyyttä pahimmalla ja raadollisimmalla tavalla kuvaava tapahtuma, ei ole sellainen, että sillä haluaisi retostella. Siksi onkin vallan ymmärrettävää, että olemme kovin vähän kuulleet läheisiltämme tarinoita noilta ajoilta. Omat henkilökohtaiset kokemukset sodasta ovat herättäneet minussa suurta kunnioitusta tuota sukupolvea kohtaan, joka maamme puolesta on taistellut. Enää meidän ei tarvitse pelätä aamulla, osuuko luoti otsaamme tai pommi kotiimme. Meidän ei tarvitse pelätä huomista siinä merkityksessä, jossa edeltävä ja sitä edeltävä sukupolvi asian näki ja koki.
Muistakaamme, itsenäisyys ei missään määrin ole itsestään selvyys. Itsenäisyys on asia, joka meidän tulee muistaa ansaittuna ja Jumalamme suurella siunauksella meille annettuna. Se, että saamme olla vapaa Suomen maa vailla väärän vallan alisteisuutta tai vailla sotaa, jossa kansaamme nujerretaan, on mitä suurin syy juhlia. Kun me kokoonnumme vuosittain yhteen 6. 12. juhlistamaan oman maamme itsenäisyyttä, kyse ei ole perimmiltään tapahtumasta, jossa vain syödään hyvin ja näytetään kauniilta ja komeilta. Kyseessä on muisto- ja kiitosjuhla niille edesmenneille rakkaillemme, ketkä taistelivat niin eturintamassa, sotasairaaloissa kuin yhteiskunnan muilla alueilla sekä niille päättäjille, joiden suurella suostumuksella tämä kaikki, mitä edessämme ja ympärillämme näemme ja koemme juuri tänään on mahdollista. Koska olemme uskovien yhteisö, on tämä juhla samalla kiitos Jumalalle rauhasta, jota olemme saaneet viettää reilut 60 vuotta.
Arvoisa juhlakansa. Myös tänään saamme, kirjaimellisesti, maistaa ja kokea sitä kunnioitusta, jota joukko ihmisiä on toiminnallaan ja aktiivisuudellaan osoittanut. Lähes 30 henkilön joukko on meille ollut valmistamassa tätä juhlaa niin ruoanlaitoin, koristeluin, lauluin kuin kaikilla muillakin tavoin. Prosessissa olemme saaneet kokea juuri niitä samoja tunteita, kuin itsenäisyydestä taistelussakin on kyse. Välillä olemme olleet erittäinkin uupuneita ja välillä taas olemme riemuinneet yhdessä tai sanoneet jopa rumasti tai ajatelleet. Kaikkea sitä, mitä syntinen ihminen kykenee tekemään. Kaikilla on kuitenkin ollut sama päämäärä. Juhla itsenäiselle isänmaallemme, jossa kaikki samme elää ja iloita Jumalamme suuresta armollisuudesta. Tahdonkin näin maljapuheessa kiittää kaikkia teitä, ketkä tätä juhlaa olitte tekemässä tai olette edelleenkin. Samalla ehdotan protokollan mukaisesti, että juhlat julistetaan alkaneiksi nostamalla malja isänmaallemme sekä esivanhemmillemme kiitokseksi ja Jumalalle kunniaksi. Därför att vi är et två sprokig land vill jag föreslå att vi alla säga ”Hurraa” tre gånger först.
