Oli eräs torstai ja ulkona vielä lunta, mutta aurinko paistoi jo kevään merkiksi. Työpäivä oli sujunut ihan normaalisti. Normaaliksi oli muodostunut tila, jossa ei aamulla huvittanut mennä töihin ja illalla masensi tulla kotiin. Töissä ei oikein mikään napannut. Tulosta tehtiin, jotta esimiehet olisivat valittamatta. Johan olin riittävästi kuullut heidän puhettaan siitä, kuinka pitäisi tehdä tulosta vielä enemmän. Tehdään sitten niin paljon, että ei ole sanomista - kenelläkään. Työkaverit, nehän on jotain pakollista, josta ei pääse eroon ja jonka kanssa on vain tultava toimeen. Ei siinä muu auta.
Tuon kaiken masennuksen voittamiseksi olin hakenut erästä tointa. Käytävillä puhuttiin, että ei sitä muut voi edes saada. Olin yksikön pätevin hakija. Paikan piti olla ilmiselvästi minun. Tulos oli kuitenkin aivan toinen. Tehtävään valittiin yllätysnimi. Henkilö puskien takaa, täysin odottamatta ja yllättäen. Samalla tavoin kuin ne faksit, jotka Anneli Jäätteenmäki sai vaalien alla ennen pääministeriyttään. Olin täysin masentuntu. Ehän minä riitä edes tehtävään, johon pääsyni piti olla selvä! Elämä on täynnä yllätyksiä, myös niitä huonoja.
Tuon erittäin huonon ja masentavan päivän jälkeen tulin kotiin. Olin kärttyistäkin kärttyisempi. Onneksi työmatkallani kohtaan harvoin muita ihmisiä. Kotona aukaisin oveni ja katsoin jälleen kerran postiläjää, joka oli levittäytynyt pitkin lattiaani. Tuskailin siinä ja ajattelin mielessäni, että pakkoko postimiehen on aina oikein räjäyttää posti luukusta. Eikö sitä voisi kauniisti laskea?
Torstaisin saan aina pari tilamaani lehteä. Katsoin niitä ja vihani vain kiihtyi, kun huomasin, että toinen lehdistä oli repeytynyt postimiehellä. Manasin itsekseni ja ajattelin, että nyt kyllä tekisi mieli haistattaa pitkät koko Itellalle. Jonkin ajan kuluttua lähdin ulos ja juuri ovella ollessani huomasin, että postiluukustani roikkuu jokin paperin pala. Otin sen ja katsoin. Pala oli tilaamani lehden etukansi ja juuri se repytynyt kohta. Käänsin palaa ja hämmennykseni oli suuri, kun siinä oli yksi kokonainen tekstin pätkä, joka kuului seuraavasti:
"Rukoilemme
Herramme Jeesus Kristus!
Me elämme liiaksi oman viisautemme varassa
ja luotamme omaan voimaamme.
Koettelemusten tullessa huomaamme, että
viisautemme on riittämätöntä ja voimamme vähäiset.
Vahvista uskoamme, ometa meille uskon yksinkertaisuutta.
Auta meitä näkemään, että sinussa ovat kätkettyinä
kaikki viisauden ja tiedon aarteet."
En voinut kuin hämmästellä Jumalan tapaa toimia. Kuinka juuri sinä päivänä, kun ryvin itsesäälissä ja haukuin itseäni ja kaikkea ympäröivääni, tuollainen paperin pala repeää juuri oikealta mitaltaan postiluukkuun? Oliko kyse sattumasta, johdatuksesta vai kohtalosta?
Tuon kaiken masennuksen voittamiseksi olin hakenut erästä tointa. Käytävillä puhuttiin, että ei sitä muut voi edes saada. Olin yksikön pätevin hakija. Paikan piti olla ilmiselvästi minun. Tulos oli kuitenkin aivan toinen. Tehtävään valittiin yllätysnimi. Henkilö puskien takaa, täysin odottamatta ja yllättäen. Samalla tavoin kuin ne faksit, jotka Anneli Jäätteenmäki sai vaalien alla ennen pääministeriyttään. Olin täysin masentuntu. Ehän minä riitä edes tehtävään, johon pääsyni piti olla selvä! Elämä on täynnä yllätyksiä, myös niitä huonoja.
Tuon erittäin huonon ja masentavan päivän jälkeen tulin kotiin. Olin kärttyistäkin kärttyisempi. Onneksi työmatkallani kohtaan harvoin muita ihmisiä. Kotona aukaisin oveni ja katsoin jälleen kerran postiläjää, joka oli levittäytynyt pitkin lattiaani. Tuskailin siinä ja ajattelin mielessäni, että pakkoko postimiehen on aina oikein räjäyttää posti luukusta. Eikö sitä voisi kauniisti laskea?
Torstaisin saan aina pari tilamaani lehteä. Katsoin niitä ja vihani vain kiihtyi, kun huomasin, että toinen lehdistä oli repeytynyt postimiehellä. Manasin itsekseni ja ajattelin, että nyt kyllä tekisi mieli haistattaa pitkät koko Itellalle. Jonkin ajan kuluttua lähdin ulos ja juuri ovella ollessani huomasin, että postiluukustani roikkuu jokin paperin pala. Otin sen ja katsoin. Pala oli tilaamani lehden etukansi ja juuri se repytynyt kohta. Käänsin palaa ja hämmennykseni oli suuri, kun siinä oli yksi kokonainen tekstin pätkä, joka kuului seuraavasti:
"Rukoilemme
Herramme Jeesus Kristus!
Me elämme liiaksi oman viisautemme varassa
ja luotamme omaan voimaamme.
Koettelemusten tullessa huomaamme, että
viisautemme on riittämätöntä ja voimamme vähäiset.
Vahvista uskoamme, ometa meille uskon yksinkertaisuutta.
Auta meitä näkemään, että sinussa ovat kätkettyinä
kaikki viisauden ja tiedon aarteet."
En voinut kuin hämmästellä Jumalan tapaa toimia. Kuinka juuri sinä päivänä, kun ryvin itsesäälissä ja haukuin itseäni ja kaikkea ympäröivääni, tuollainen paperin pala repeää juuri oikealta mitaltaan postiluukkuun? Oliko kyse sattumasta, johdatuksesta vai kohtalosta?
