Näinhän se menee. Kun leivot, kyllä siinä tulee sitä tiskiä. Kun käytät vaatteita, syntyy pyykkiä. Kun rakennat taloa, ylijäämätavaraa ja sitä kaiken maailman jämää syntyy. Kun rappaat talon seinää, kyllä siinä tahtoo osa laastista lennellä ihan jonnekin muualle kuin sinne, minne olisi itse halunnut – Rapatessa roiskuu.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut ruveta kirjoittelemaan mitään noin itsestään selvää vaan pohtia jotain vielä syvempää – harrastaa korpifilosofiaa. Olen luonteeltani temperamenttinen ja hyvin suulas. Puhun paljon ja monen mielestä varmasti tyhjää suurimmaksi osaksi. Itse asiassa huomaan, että puhun ja vasta sen jälkeen mietin, että olikohan tuokaan tarpeellista. Monesti olen pohtinut sitä, että miksi? Totuus on se, että kotiin tullessani mietin paljon, mitä tänään tuli tehtyä ja illalla nukkumaan mennessä häpeän itseäni ja totean – mahdottomuus.
Minulla on kaksi ystävää, joista toinen on insinööri ja hirveän harkitsevainen ja fiksu ja filmaattinen. Joku voisi kuvailla häntä sanalla perustylsämammanpoika. Itse sanoisin, että ihanteellisen hillitty ja fiksun oloinen. Onhan näin, että paljon puhuva henkilö ei älyttömän fiksulta vaikuta – harvoin kait myöskään on sitä. Toinen on hengen miehiä ja hän se vasta pohdiskeleva onkin. Jälkimmäinen kaveri on suorastaan kuin suuri rahtilaiva, joka näyttää etenevän todella hitaasti, mutta todellisuudessa vauhti on todella ripeää ja hallittua. Itse taas olen pieni kaksipurjeinen 2.4Mr –vene, joka kuljettajasta näyttää etenevän erittäin nopeasti ja tehokkaasti, mutta ei todellisuudessa pääse lähellekään rahtilaivan vauhtiin.
Haluaisin olla tuo rahtilaiva – en koon, vaan luonteen vuoksi. Ei em. henkilötkään ole kooltaan rahtilaivoja – eivät. Heidän luonteensa kiehtoo minua. Syy, miksi heidän käytös kiehtoo on se, että pikkupurjeveneenä oleminen on todella raskasta puuhaa. Totta on se, että ei luonteellensa hirveästi voi. Olen näet koittanut muuttua hillityksi rahtilaivaksi. Mutta purjevene menee tuulen mukana. Jos on myötätuuli, silloin menee hyvin, kun tulee vastatuuli, menee huonosti. Rahtilaivasta kukaan ei ole mitään erityistä mieltä, mutta purjevene herättää joko pelkää lapsenomaista ihailua tai sitten hiukan ylenkatsomista ”Mikähän purkki se tuokin on?”
Toisaalta kävin erään rahtilaivan kanssa keskustelua juurikin tästä asiasta ja hän totesi, että haluaisi olla juurikin kaltaiseni purjevene, joka toisi edes jotain väriä maailmaan. On kuulemma tylsää olla rahtilaiva – vaikkakin erittäin turvallista. Siltikin olen sitä mieltä, että monelta harmilta ja väärinkäsitykseltä säilyisin minäkin, jos edes voisin yrittää olla rahtilaiva. Riitoja ja inhoreaktioita syntyisi vähemmän, jos laastissa, jolla rappaan suurta elämänseinää olisi enemmän kiinteyttäviä ainesosia ja vähemmän sitä vellovaa vettä. Kuinka osaisin olla sellainen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti