Hyvin usein minulta kysytään kysymys: "Mistä maasta sinä olet alunperin?" Siksihän kysyjä tätä kysyy, koska näkee ihostani, että ihan en ole Lallin jälkeläisiä enkä liioin Aslakinkaan. Mutta joka kerta se tuntuu yhtä turhalta se kysymys. Mitä väliä sillä on? Pitäisikö sitä olla jostain kotoisin? Lapsenakin äitini ja isäni kuljettivat meitä pitkin Suomi-neitoa niin, että en minä osaa sanoa edes kotipaikkakuntaa täällä. Kuinka sitä voisikaan vastata?
Yleensä vastaan olevani ihan vain suomalainen. Olenhan ison osan elämästäni täällä kasvanut ja puhun kieltä, jota puhutaan pääasiassa vain Suomessa. Valtiovalta on muuten sitä mieltä, että äidinkieleni on muu...totta kai se on muu, kun synnyin toisella puolella maailmaa. Itselleni se oli järkytys, enhän osaa muuta kieltä niin hyvin. Oli kuin osa identiteettiä olisi varastettu ja tilalle tarjottu sekundaa. Kyllä minä olen suomalainen ja puhun vain suomea!
Oikeastaan olen myös eurooppalainen. Onhan Suomi osa Eurooppaa ja Euroopan Unioniakin. Kun elin vuoden Keski-Euroopassa, tuntui mukavalta olla eurooppalainen. Olin osa meitä enkä osa heitä. Ei siellä Suomea tiedetä paljoa muusta kuin kaupungissa taapertavista jääkarhuista ja Nokiasta. Ja kun paikalla oli väkeä muistakin maanosista, oli paljon helpompi rajata kotipaikka aina omaan maanosaan. Lisäksi Eurooppa on niin hieno, että sitä ylpeänä kantoi eurooppalaisen titteliä. Onhan Suomi niin pienikin, että ei se paljoa tuulessa pysyisi, mutta Eurooppa on jo niin iso peluri jalkapallokentällä, että ei yksi Amerikka tai Aasia tai Afrikka miestä kaataisi.
En minä taidakaan tyytyä olemaan pelkkä eurooppalainen. Täytyyhän minun jotenkin ilmentää se, mistä minä tosiaan olen kotoisin. Eikö olisi hassua, jos ei tunnustaisi sitä todellisuutta, mistä on lähtöisin ja missä on alkumetrit elämän maratonille saanut? Juuri näinhän se olisi. Siksi taidankin jatkossa vastata, että olen maailmankansalainen. Eikö olekin aika vetävä? Tuohan suorastaan huokuu riikinkukkomaista värikkyyttä, vaihtoehtoisuutta ja komeutta ennen kaikkea! Olisi aivan liian tylsää ja suorataan koomista sanoa olevansa afroeurooppalainen. Eihän siinä ole mitään arvoa. Voisin siis olla maailmankansalainen!
Suuri on kyllä kaunista. Suuri on myös väljää ja jopa väljähtynyttä. Eihän siitä oikeastaan saa mistään kiinnikään, kun on niin suurta ja mahtavaa. Ehkä sittenkin olisi hyvä palata takaisin sinne pieneen ja suloiseen. Onhan helpompi ottaa leppäkerttu kämmenelle kuin lehmä syliin. Niin...tiedänköhän oikeastaan itsekään vastausta siihen, mistä tulen? Olenko sittenkin jotain sellaista, mitä en ole löytänyt? Kyllä sillä taitaa olla jotain väliä, että mistä sitä on kotoisin. Vai onko?
Yleensä vastaan olevani ihan vain suomalainen. Olenhan ison osan elämästäni täällä kasvanut ja puhun kieltä, jota puhutaan pääasiassa vain Suomessa. Valtiovalta on muuten sitä mieltä, että äidinkieleni on muu...totta kai se on muu, kun synnyin toisella puolella maailmaa. Itselleni se oli järkytys, enhän osaa muuta kieltä niin hyvin. Oli kuin osa identiteettiä olisi varastettu ja tilalle tarjottu sekundaa. Kyllä minä olen suomalainen ja puhun vain suomea!
Oikeastaan olen myös eurooppalainen. Onhan Suomi osa Eurooppaa ja Euroopan Unioniakin. Kun elin vuoden Keski-Euroopassa, tuntui mukavalta olla eurooppalainen. Olin osa meitä enkä osa heitä. Ei siellä Suomea tiedetä paljoa muusta kuin kaupungissa taapertavista jääkarhuista ja Nokiasta. Ja kun paikalla oli väkeä muistakin maanosista, oli paljon helpompi rajata kotipaikka aina omaan maanosaan. Lisäksi Eurooppa on niin hieno, että sitä ylpeänä kantoi eurooppalaisen titteliä. Onhan Suomi niin pienikin, että ei se paljoa tuulessa pysyisi, mutta Eurooppa on jo niin iso peluri jalkapallokentällä, että ei yksi Amerikka tai Aasia tai Afrikka miestä kaataisi.
En minä taidakaan tyytyä olemaan pelkkä eurooppalainen. Täytyyhän minun jotenkin ilmentää se, mistä minä tosiaan olen kotoisin. Eikö olisi hassua, jos ei tunnustaisi sitä todellisuutta, mistä on lähtöisin ja missä on alkumetrit elämän maratonille saanut? Juuri näinhän se olisi. Siksi taidankin jatkossa vastata, että olen maailmankansalainen. Eikö olekin aika vetävä? Tuohan suorastaan huokuu riikinkukkomaista värikkyyttä, vaihtoehtoisuutta ja komeutta ennen kaikkea! Olisi aivan liian tylsää ja suorataan koomista sanoa olevansa afroeurooppalainen. Eihän siinä ole mitään arvoa. Voisin siis olla maailmankansalainen!
Suuri on kyllä kaunista. Suuri on myös väljää ja jopa väljähtynyttä. Eihän siitä oikeastaan saa mistään kiinnikään, kun on niin suurta ja mahtavaa. Ehkä sittenkin olisi hyvä palata takaisin sinne pieneen ja suloiseen. Onhan helpompi ottaa leppäkerttu kämmenelle kuin lehmä syliin. Niin...tiedänköhän oikeastaan itsekään vastausta siihen, mistä tulen? Olenko sittenkin jotain sellaista, mitä en ole löytänyt? Kyllä sillä taitaa olla jotain väliä, että mistä sitä on kotoisin. Vai onko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti